Euroloan

Euroloan on palveluna nykyään paljon parempi eli 11 vuotta on tuottanut tulostakin jopa ihan kaiken suhteenEuroloan on uudistunut ja sen omistama yhtiö on myös muuttunut siinä samassa Euroloan Consumer Oyj:stä Mash Finance Oyj:ksi. Palvelu on myös muuttanut lainatuotteistoaan paremmaksi ja sillä on kokemusta jo vuodesta 2007 eli osa samoista tekijöistä on kyse tämän loistavan lainapalvelun takana.

Se on saanut liiankin paljon huonoa palautetta, vaikka palvelu selvästi ilmoittaa mm. korkonsa ja kaikki tiedot lainatuotteistaan. Kyseessä ei ole se kaikista halvin laina, mutta ei myöskään kallein – eikä edes sinne päinkään. Tämä ei kuitenkaan liity yhtiömuutoksiin, vaan oletettavasti kyseessä on puhtaasti kilpailun kiristymisen myötä mukailtu muutos.

Tämä on Teille ja Meille pelkästään plussaa!

Uudistuneella Euroloanilla on kuitenkin potentiaalia parantaa ja nostaa itsensä alan huipulle ja vaikka näin ei koskaan kävisikään, niin puolueeton vertailupalvelu kun olemme, listaamme sen silti sivustolle kaikkien nähtäväksi tärkeimpien tietojen kanssa.

Euroloan kokemuksia voi nyt jopa kehua, sillä palvelu on muuttanut hinnoitteluaan ja samalla omistajaa eli edullista luottoa on nyt tarjolla sitäkin kautta

Lue lisää palvelun sivuilta >>

Palveluun kannattaa tutustua, mutta terve lainavertailu, on aina paikallaan eli yhteen tuotteeseen ei kannata ”tarttua suoraan”, vaan vertailulla voit säästää pitkän pennin!

Euroloan on uudistunut ja tarjoaa vakuudetonta lainaa

Lainapalvelu on monipuolinen, kuten on jo todettu. Se on kotimainen ja edullisempi laina kuin monet muut (nykyään!) sekä eri omistajayritys on muokannut firmasta yksinkertaisesti paremman.

Suosittelemme kuitenkin vertaamaan palvelua mm. seuraavan listan yrityksiin, jotka tarjoavat lainaa heti sekä samalla helposti, mutta hieman eri kantilta ja tietenkin eri ehdoin sekä osa palveluista tarjoaa välityspalveluita ja osa taas pankkilainaa.

Sortter

Lainasumma

1000-60.000€

Korko

3,99-20%

Laina-aika

1-20 v.

Arvostelu

Lisätiedot

  • Kilpailuta pankkilainaan paras korko
  • Vuoden lainanvälittäjä
  • Hae yhdistelylainaa kätevästi
Bank Norwegian

Lainasumma

1000-60.000€

Korko

8,29% -

Laina-aika

1-15 v.

Arvostelu

Lisätiedot

  • Hae lainapäätös heti
  • Vakuudeton kulutusluotto pankista
Omalaina

Lainasumma

500-60.000€

Korko

4,18-20%

Laina-aika

1-20 v.

Arvostelu

Lisätiedot

  • Laina pankista heti ilman vakuuksia
  • Kilpailuttaa yli 28 pankkia + nopea lainapäätös
Rahalaitos

Lainasumma

500-60.000€

Korko

4,5-20%

Laina-aika

1-15 v.

Arvostelu

Lisätiedot

  • 30 palvelua: yksi lainahakemus
  • Vaatii vain 600€ / kk-tulot
  • Lainapäätös heti
Zmarta

Lainasumma

1000-60.000€

Korko

4,41-20%

Laina-aika

1-15 v.

Arvostelu

Lisätiedot

  • Vakuudeton pankkilaina netistä
  • Lainatarjoukset heti
axolaina

Lainasumma

2000-60.000€

Korko

4-20%

Laina-aika

1-15 v.

Arvostelu

Lisätiedot

  • Vakuudeton laina pankilta ilman takaajia
  • Kilpailuttaa lainat 19 pankin kautta
resursbank

Lainasumma

1000-50.000€

Korko

5-16,9%

Laina-aika

1-12 v.

Arvostelu

Lisätiedot

  • Lainaa rahaa tilille parissa vuorokaudessa
  • Vakuudeton laina kaikkiin käyttötarkoituksiin
Etua

Lainasumma

500-60.000€

Korko

4,68-20%

Laina-aika

1-18 v.

Arvostelu

Lisätiedot

  • Lainaa pienillä tuloilla
  • Vanhin lainanvälittäjä Suomessa
Ferratum

Lainasumma

1-4000€

Korko

- 19,97%

Laina-aika

3-54 kk

Arvostelu

Lisätiedot

  • Joustavasti ja pienellä korolla
  • Yksi nopeimmista lainantarjoajista
Sweppbank

Lainasumma

1000-8000 €

Korko

0% -

Laina-aika

Joustava

Arvostelu

Lisätiedot

  • 60 vrk kuluton maksuaika
  • Verkon suosituin Mastercard
  • Heti käyttöön
Freedomrahoitus

Lainasumma

1000-60.000€

Korko

4,41-20%

Laina-aika

1-15 v.

Arvostelu

Lisätiedot

  • Kilpailuttaa yli 25 pankkia
  • Lainaa helposti verkosta
Näytä kaikki

Tätä korostaa nykyään varmasti jokainen, mutta vertaa ennen kuin lainaat – säästät helposti satasia, tai ainakin kymppejä ja suurissa lainoissa jopa muutaman tuhannen euron säästö on helposti mahdollinen.

Voit helposti ottaa pienen osviitan seuraavasta kuvasta, jossa näkyy Euroloan -hinnoittelupolitiikka – tosin hyvin kiteytetysti, sillä kaikki on kiinni lopullisesta korosta, joka teille tarjotaan.

Euroloan korko ja kuukausierät näkyvät tästä kuvasta erinomaisesti

Palvelun lainoissa on ehdottomasti kilpailupotentiaalia

Nyt kun Euroloan on laskenut korkojaan ja oletettavasti laskee yhä, on se huomattavasti parempi, kuin mitä aikaisemmin. Se saattaa jopa vetää omassa kategoriassaan vertoja Suomilimiitti kulutusluotto -tuotteelle ja Credigo kulutusluotoille – tai ainakin matka siihen suuntaan on oikea.

Syksyn tullen kuukausierät tulevat mitä luultavammin laskemaan yhä entisestään eli parempaan suuntaan mennään – yhä nyt – ja jatkuvasti.

Kokemuksia Euroloan -lainapalvelusta

Kuten jo mainittu, palvelu on nostanut tasoaan ainakin mobiili- ja korkopuolella. Sillä todellakin on näytön paikka, mikäli meinaa tässä kovassa kilpailussa pysyä.

Juuret ovat kuitenkin niin syvällä, joten oletettavasti myös osaamista löytyy sen verran, että tämä ei ole ongelma. Luotettavuus- ja turvallisuuspuoli samoin ovat ainakin huippuluokkaa ja parempaan on oikeastaan mahdoton päästä. Kaikki on ajan tasalla ja kokemukset ainakin tältä osin ovat siinä kympin paikkeilla.

Asiakaspalvelupuoli

Erinomaista ja samalla vaihtelevaa. Tosin sitäkin on parannettu. Ilmeisesti henkilökuntaa on lisätty niin, että asiakkaitakin pystytään palvelemaan tehokkaammin, joka on silkkaa plussaa. Ja laina-asioissa pakollista.

Muutoksissa näkyvissä selvästi pelkkää plussaa!