Ferratum Prime Laina

Ferratum Prime Laina on tuote, jota ei vielä niin kysellä ja emme puolueettomasti kysyisi itsekään (vielä!). Korko on aavistuksen tai jopa ”isomman aavistuksen” verran liian korkea. Sitä ei voi verrata ”tavan” Ferratum -lainaan, joka on paljon edukkaampi, erityisesti, kun hyödynnät alekoodit ja sen kuukauden korkovapaan. Tosin todella eri luokan lainoista on kyse eli vertailua näiden kahden välillä ei voi oikein toteuttaa.

Tutustu silti uuteen Ferratum Prime laina -tuotteeseen, sillä siitä kehittyy kuluvana vuonna 99% varmuudella parempi joka kantilta katsottuna.

Ferratum Prime laina kokemuksia voi nyt jo kehua, vaikka tuote on uusi. Korko voisi kuitenkin olla alhaisempi ja niin se luultavasti tulee olemaankin!

Tutustu Prime-Lainaan >>

Puheenvuorot niin sanotusti kuitenkin muuttuvat, koska laina-ala tekee muutosta varsinkin tänä vuonna. Esimerkiksi porsaanreikävipit pyyhitään pois, joten tässä on tuote kohdillaan. Sen korko vaihtelee ja paljon, ikärajakin on mitä on sekä ehdot ovat fiksuja, mutta eivät niin fiksuja – vielä tässä vaiheessa. Elämme kuitenkin muutoksessa, joten palvelu tekee niin sanotun peliliikkeen ja parantaa otteitaan varmasti.

Vertaamme kaikki lainat – aina – tässä muutama muu vertailukohde

Sortter

Lainasumma

1000-60.000€

Korko

3,99-20%

Laina-aika

1-20 v.

Arvostelu

Lisätiedot

  • Kilpailuta pankkilainaan paras korko
  • Vuoden lainanvälittäjä
  • Hae yhdistelylainaa kätevästi
Bank Norwegian

Lainasumma

1000-60.000€

Korko

8,29% -

Laina-aika

1-15 v.

Arvostelu

Lisätiedot

  • Hae lainapäätös heti
  • Vakuudeton kulutusluotto pankista
Omalaina

Lainasumma

500-60.000€

Korko

4,18-20%

Laina-aika

1-20 v.

Arvostelu

Lisätiedot

  • Laina pankista heti ilman vakuuksia
  • Kilpailuttaa yli 28 pankkia + nopea lainapäätös
Rahalaitos

Lainasumma

500-60.000€

Korko

4,5-20%

Laina-aika

1-15 v.

Arvostelu

Lisätiedot

  • 30 palvelua: yksi lainahakemus
  • Vaatii vain 600€ / kk-tulot
  • Lainapäätös heti
Zmarta

Lainasumma

1000-60.000€

Korko

4,41-20%

Laina-aika

1-15 v.

Arvostelu

Lisätiedot

  • Vakuudeton pankkilaina netistä
  • Lainatarjoukset heti
axolaina

Lainasumma

2000-60.000€

Korko

4-20%

Laina-aika

1-15 v.

Arvostelu

Lisätiedot

  • Vakuudeton laina pankilta ilman takaajia
  • Kilpailuttaa lainat 19 pankin kautta
resursbank

Lainasumma

1000-50.000€

Korko

5-16,9%

Laina-aika

1-12 v.

Arvostelu

Lisätiedot

  • Lainaa rahaa tilille parissa vuorokaudessa
  • Vakuudeton laina kaikkiin käyttötarkoituksiin
Etua

Lainasumma

500-60.000€

Korko

4,68-20%

Laina-aika

1-18 v.

Arvostelu

Lisätiedot

  • Lainaa pienillä tuloilla
  • Vanhin lainanvälittäjä Suomessa
Ferratum

Lainasumma

1-4000€

Korko

- 19,97%

Laina-aika

3-54 kk

Arvostelu

Lisätiedot

  • Joustavasti ja pienellä korolla
  • Yksi nopeimmista lainantarjoajista
Sweppbank

Lainasumma

1000-8000 €

Korko

0% -

Laina-aika

Joustava

Arvostelu

Lisätiedot

  • 60 vrk kuluton maksuaika
  • Verkon suosituin Mastercard
  • Heti käyttöön
Freedomrahoitus

Lainasumma

1000-60.000€

Korko

4,41-20%

Laina-aika

1-15 v.

Arvostelu

Lisätiedot

  • Kilpailuttaa yli 25 pankkia
  • Lainaa helposti verkosta
Näytä kaikki

Tarjontaa on paljon, jopa liiankin. Osalla menee pää pyörälle, mutta ei hätää. Valitse vain se, joka natsaa tarpeisiinne ja jonka korko sekä ehdot miellyttää. Joustavuutta kannattaa myös harkita. Varsinkin pitkän ajan lainoissa ja erityisesti, jos haet pikalainaa pitkällä maksuajalla.

Huom! Pikalainat voivat nykyään myös olla pankkilainoja, sillä verkon ja pankkiyhteyksien parantumisen myötä niiden nopeus voi olla huippuluokkaa. Termeissä siis kannata hämääntyä.

Ferratum Prime-Laina kokemuksia

Uunituore isompi Ferratumin laina on kelpovalinta, kun tarvitset nopeasti vähän isompaa lainaa. Se on kulutusluotto, johon saat 1-10 vuotta maksuaikaa. Palvelu on kaikille todennäköisesti ainakin jollain tavalla tuttu, vaikka itse tuote ei niinkään, sillä se on vasta lanseerattu.

Mitä hyvää palvelusta voi sanoa ja mitä huonoa siitä löytyy?

Tai huonolla pikemminkin voidaan puhua, että mitä moitittavaa Ferratum Plus lainasta on kuultu kuluttajilta ja samalla ylläpidon mielipiteet pankkilainatuotteesta.

Plussapuolia:

  • Nopea – ja erittäin nopea sellainen
  • Luotettavuus ja turvallisuus ovat huippuluokkaa
  • Säilyttää aina kaikkien henkilötiedot salassa
  • Toimii kuten muutkin uudet pankit – fantastisesti verkkoalustalla
  • Mobiiilitoimivuus täydellistä

Miinukset:

Missä ne ovat? Ei vaan, kyllä palvelussa on paratamisenkin varaa, ainakin kaksin kappalein:

  1. Korko – voisi olla huomattavasti edullisempi
  2. Tiedot lainasta – niitä on toistaiseksi melko kehnosti*
  3. Asiakaspalvelupuoli toimii kehnommin kuin Ferratumin toisessa lainatuotteessa eli panostus on selvästi vielä siellä suunnalla

*Tosin uskomme Ferratumin kaltaisen monikansallisen konsernin korjaavan tämän hyvin nopeasti. Se muuttuu ja nopeasti, eikä juurru, kuten esim. Santander laina, jonka Suomi-puoli voisi parantaa paljonkin monella eri osa-alueella. Mitenkään antamatta miinusta tällekkään palvelulla, sillä onhan sen korko edullisempi kuin Ferratum Prime Laina -korko.

Ferratum Prime Lainan korko voisi olla pienempi

Tarjolla on 3000 – 20 000 euron kuluttajaluottoja joustavalla ja pitkällä 1 – 10 vuoden maksuajalla. Nimellisvuosikorko on keskimääräistä korkeampi, 5-45% (vaihtelee) ja päälle 3kk Euribor. Lopullinen tarjous eli hinta annetaan, kun hakemus on laitettu sisään. Se annetaan nopeasti.

Esimerkki korosta:

Jos lainaaja kaavailee ja päätyy 6000 euroon kulutuslottoon, on lainassa 25% nimellinen vuoskorko. Avausmaksu on 149 euroa ja se on kaikille aina sama tässä suuruusluokassa. Lainan todellinen vuosikorko on siispä 29,92%. Kokonaiskuluja kertyy 60 kuukaudelle 9786 euroa ja sentit päälle. Lainasopimus on aina mahdollista perua, kunhan se tehdään viimeistään 2 viikossa. Jos tulette katumapäälle, joka pätee muuten kaikkiin lainoihin, sillä on Suomen laissa määritetty.